Lintuja ja sammakoita 19. – 25.5.2012



Auringon lasku Oulankajoella 23.5.2012

Kevät on pitkällä Jerikselläkin, mutta paljon on vielä lunta metsissä ja tuntureilla. Vasta osa järvistä on virtapaikoista avoinna, osa on tukevasti jäässä. Pallasjärvellä näin pilkkijänkin. Kevät tulee kuitenkin kohisten. Suot ovat muuttuneet järviksi ja joet ovat ääriään myötä täynnä. Alkuviikko oli kylmä ja tuulinen. Sai pukeutua kunnolla mutta loppuviikosta selvisi jo ilman välihousuja. Muonion korkeudella yö on tällä hetkellä parin tunnin mittainen hämärä. Aurinko laskee puolen yön jälkeen vielä hetkeksi.

Kutunivalla näin ensi kerran mustalintuja. Seitsemän – kymmenen linnun parvi majaili siinä monta päivää. Myös tutut tukkakoskelot ja uivelot olivat paikalla. Metsoja, enimmäkseen koppeloita, on illoin aamuin tien varressa useissa paikoin. Yhtenä iltana, kun tulin Pallaksen tietä, näin koppelon rähmällään hiekassa tien penkassa. Pysäytin tutkimaan tilannetta. Ajattelin, että se oli jäänyt auton alle ja manasin mielessäni jotakuta, jolla ei olisi aikaa väistää isoa selvästi havaittavaa lintua.

Mutta vielä mitä. Kun lähestyin lintua se pomppasi tielle ja pyöri siivet maassa ympäriinsä. Sitten se meni keskelle tietä ja ravisti höyhenistään melkoisen hiekkapilven. Satuin saamaan kohtauksesta kuvat. Paikalle tuli toinen auto ja lintu lensi metsään. Mutta ei aikaakaan kun se palasi samaan hiekkakuoppaan ja katseli minua sen näköisesti, että ymmärsin häipyä paikalta. Mistähän moinen hiekkakylvyn ottamisen tarve? Olisiko häätänyt syöpäläisiä?

Koppelo Pallaksen tiellä ravistelee itsensä puhtaaksi hiakylvyn jälkeen.

Toisena iltana vartoilin osittain sulaneen suon laidassa, näkyisikö suokukkoja tai muita kahlaajia. Yhden mättään takaa erottui liikettä ja jähmetyin tarkkailemaan sitä kiikarilla. Ei aikaakaan, kun savivellistä työntyi 20 – 30 rupikonnaa tuijottelemaan maailman menoa. Aika erikoinen näky. Minulle ihan uusi. Hiivin lähemmäksi kuvaamaan niitä hämärtyvässä yössä.

Istuin pitkään mättäällä niiden touhuja seuraamassa. Enimmän ajan ne olivat paikallaan yksittäin tai ryhmänä ja koko ajan ihan ääneti. Ei mitään kurnutusta. Välillä joku sammakko pyrähti toiseen paikaan ja sai kuhinaa aikaan. Jos varomattomasti liikahdin, kaikki katosivat silmän räpäytyksessä pinnan alle ja olivat siellä pitkään. Sitten vähitellen pintaan ilmestyi pari tutkivaa silmäparia ja hetken kuluttua koko porukka.



Sammakoita juuri sulaneella suolla.

Sammakoiden suvun jatkaminen niillä varmaan oli mielessä. Siinä ne ovat koko lailla päteviä, kun ovat asustaneet planeetallamme varmaan satoja miljoonia vuosia. Mutta näin pohjoisessa, jossa suot ovat puoli vuotta umpijäässä? Niidenhän täytyy pakastua talvella ja herätä siitä virkeänä lemmen puuhiin. Ihmeellinen on luonto!

Kuvakooste 19-25.5 2012 kuvista: http://www.jounisakki.fi/Kuvagalleriat/Jeris/weeks/2012_May/aloitus_index.htm